FI & N & EE MVA C.I.B N JV -05 BH
Midnight Mover's Great Galador "Rodi"
R.I.P.
29.05.2005-29.01.2016
Elämäni koira on poissa.

Koira jonka myötä syttyi rakkaus rotua kohtaan, jopa niin paljon että päätin alkaa itse kasvattamaan rotua. Koira joka oli yhtä aikaa maailman rasittavin ja silti rakastettavin. Sen kanssa kasvoin aikuisuuteen ja se opetti mulle paljon koiraharrastuksesta. Koira jonka kanssa koin niin paljon. Se on niin monissa muistoissa mukana.
Jotain pientä, mutta samalla niin suurta on poissa.

"Aina kun jotain häviää
aina jotain jäljelle jää.
Aina kun tuntee ikävää
tietää, että omisti jotain tärkeää.

Ei toista voi koskaan menettää
se mitä oli, se jää.
Se, joka uskoi, toivoi ja rakasti,
ei voi kadota iäksi.
Ei toista kuolemalle voi menettää
rakkaus jää."
-Kaija Koo-




Niin vaimeni ääni tassujen, ajatuksissani kuulen enää haukun hiljaisen. Olit kaikki ja enemmän, kuin mistä koskaan haaveilin. Olit koira elämäni, parahin. Pieni, mutta suuren luonteen omasit. Kaikki sinuun tutustuvat luonteellasi vakuutit. Olit sitä mitä kääpiöpinseriltä odotin: suuri koira pienessä koossa!
Ikävä jää valtava ja mietin, josko kevääseen vielä olisit jaksanut. Mutta tiedän että päätös oli oikea, kun aamulla jouduin sulle kipulääkkeen antamaan. Paappa lähtee vielä kun se seisoo omilla jaloillaan...

Rotu - breed: Kääpiöpinseri
Syntynyt - dob: 29.05.2005

Isä
- sire: Greatman's Idealistic Ike
Emä - dam: FIN & N & EST MVA FinnSieger Cherryfellow's Tiny Zusanna

Kasvattaja - breeder: Lauriina Kananen
Omistaja - owner: Johanna Pihlajaniemi
Terveys - health:
Polvet - knees: 0/0
Silmät - eyes: terveet 2006-2010,
kaihi epäily oik. silmä 2011
Lonkat - hips: A/A
Kyynärpäät - elbows: 0/0


Rodi KoiraNetissä » Rodin jälkeläisiä »
Agility ym. tulokset » Kasvu kuvina »

:: Näyttelyt
- show results:



 

 

 

 

9 X VSP
3 X ROP
1 X RYP3
1 X RYP4
8 X vara-SERT
2 x FIN SERT
3 x N SERT

1 X EE SERT
5 X CACIB
1 X vara-CACIB

5 X ROP VET
1 X VSP VET
1 X BIS2 VET
   
:: Muuta
- something else:
 

 


 

Agilityn EP-CUP:n 2008 mini-möllien 1.sija.
2 x agility SERT.

Kauhajoen koiraharrastajien
vuoden näyttelykoira III vuosina 2006 ja 2007
sekä vuoden 2011 agilitykoira II.

Osallistumisoikeus CRUFTiin/
Qualified for CRUFT 2007-2008

   
:: Luonnetesti
- Finnish Character test:

 

 

 


 

Toimintakyky: +2, Hyvä
Terävyys: +2, Suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +2, Suuri, hillitty
Taisteluhalu: +2, Kohtuullinen
Hermorakenne: +2, Tasapainoinen
Temperamentti: +1, Erittäin vilkas
Kovuus: +3, Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys: +3, Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Loppupisteet: +208

Kuvia/Pictures

Posing
Rodi training agility
 
Baby-Rodi